Italian treenit on jäänyt taakse ja Genovan halliendurossa tehty debyytti ei mennyt ihan niin putkeen kuin suunniteltiin, mutta siitä myöhemmin lisää.

Genovan hallienduro järjestettiin Fiera di Genova-areenalla jonne lähdimme lauantai aamuna klo 07.00 ajamaan uskollisella ratsullamme…
Micra lastattiin täyteen tavaraa ja kun kippoon laitettiin lisäksi vielä 3 raavasta miestä niin ahdastahan siellä oli. Matkaan varasimme sen parituntia aikaa ja heti lähdön jälkeen pääsimme tutustumaan Italian toiseksi tunnetumpaa ilmiöön eli sumuun. Moottoritiellä oli niin älytön sumu että edessä olevat autot näkyivät noin 100m päähän, se ei silti Italialaisia hidastanut vaan edelleen paikalliset paahtoivat reipasta ylinopeutta.

Saavuimme Genovaan ihan ajallaan ja paikan päällä aloitettiin heti rataan tutustuminen. Heti haastavimmaksi esteeksi sekä Henrin että Codyn toimesta todettiin tukkisuora, tukit oli sijoitettu niin että rengas mahtuu juuri tippumaan tukkien väleihin ja aiheuttaen siten ohjelmaa sekä kierrosaikoihin lisää sekunteja. Ajolinjojen haeskelun ja radan tutustumisen jälkeen etsittiin Betan kuorma-auto jossa ajovarusteet, mekaanikot ja ajokamat olivat saapuneet jo perjantai iltana. Kuorma-auton luota löytyikin tuttuja naamoja täydessä työssä, Francesco ja Roberto olivat tekemässä viimeisiä säätöjä pyöriin ja paikalle alkoi valumaan Betan tehtaan työntekijöitä.


Ensimmäinen harjoitusajo meni täysin vain ajolinjoja testaillessa ja rataan tutustuessa. Toisessa erässä kellotettiin jo aikoja joiden perusteella määrättiin lähtöpaikka puomintakana.

Toisessa erässä kolmannen kierroksen aikana vesiesteiden jälkeisessä mutkassa, yhtäkkiä eturengas lähti alta ja pyörä kyljelleen. Pään hiekkaan lyömisen lisäksi osumaa otti käsisuoja joka painoi kytkimen pohjaan ja esti siten pyörän liikkeelle saamisen. Taistelua käytiin käsisuojan kanssa sen irti saamiseksi mutta ilman asian mukaista työkalua eli kiveä, sorkkarautaa tai rälläkkää käsisuoja ei hievahtanutkaan. Pyörä työnnettiin sivuun.


No, mahdollisuuksia oli päästä vielä finaaliin last chance karsinnasta, nyt vaan täytyisi voittaa koko lähtö. Mekaanikkojen työskennellessä täydellä teholla saadakseen pyörä uuteen iskuun ihmeteltiin että miten etupyörä lähti ihan varoittamatta alta. Pyörä työnnettiin radanläheisyyteen mihin aina ennen heattia kerättiin kaikki kyseisen heatin osallistujat kasaan ja laitettiin oikeaan järjestykseen. Juuri kun portti avattiin ja kilpailijat pääsivät radalle Henri otettiin sivuun ja sanottiin että kilpailussa on kahden minuutin sääntö eli 2 minuutin sisällä ensimmäisenä maaliin tulleesta kilpailijasta on viimeistään ohitettava maaliviiva. No tästä säännöstä ei ollut kenelläkään tietoa ja pettymys kuvailuun tarvittaisiin monta ei niin nättiä sanaa. Tästä sitten siirryttiin katsomon puolelle kannustamaan tallikaveria finaali erän voittoon jossa Cody sijoittuikin hienosti neljänneksi.
Kisajärjestäjä oli käynyt juttelemassa ja pahoittelemassa Betan team-manager Fabrizio Dini että tämmöistä 2 minuutin sääntöä ei sittenkään ole olemassa halliendurossa. Tästähän sitä riemastuttiin lisää että Genovaan asti oltiin lähdetty ja järjestäjän virheen toimesta mahdollisuudet menestykseen törpättiin kumoon. Tästä päättäväisenä lähdetään ensi vuonna uudestaa näyttämään että miten se Beta kulkee. Tukkisuoran rakentaminen tänne härmään on jo kaavoituksessa..
Ensi vuonna tarkoituksena olisi kisata ehkä Barcelonan hallienduro, Hells Gate extreme enduro sekä ainekin Erzbergin extreme enduro ja tottakai lähteä hätyyttelemään suomenmestaruus paikkoja täällä kotosuomen enduro kisoissa.
-Henri / Team HimmanenRacing